torstai 23. tammikuuta 2014

Kirja: Linnut



Markus Varesvuo, Tomi Muukkonen, Arto Juvonen, Jari Peltomäki ja Harri Taavetti: Linnut, Suomen peruslajisto. Tammi 2006, Mukaan maastoon -sarja.

(Löysin tekstin koneeltani ja epäilen kirjoittaneeni sen joskus silloin, kun kirja oli uusi. Tämä oli ehkä yksi niistä jutuistani, joita julkaistiin Nuorten Luonto -lehdessä tai saattoi se olla myös kotisivuillani.)

Luettavanani oli lintujen määritysopas, jonka nimenä on ytimekkäästi "Linnut". Tutustuin useampaan lintukirjaan ja totesin tämän keskimääräistä selkeämmäksi ja paremmaksi.

Toisin kuin monissa muissa kirjoissa, tässä on laitettu aina yhdelle sivulle vierekkäin kuva ja tiedot vain yhdestä linnusta. Muutenkin tiedot on aseteltu selkeästi, nopeallakin vilkaisulla löytää heti perustietoja eikä tarvitse lukea pitkiä tekstinpätkiä saadakseen niitä selville. Valokuvat ovat hyvät lintujen tunnistamiseen. Lintujen ulkonäöllisten sukupuolierojen lisäksi kirjasta selviävät hyvin samankaltaisista lajeista erottavat tuntomerkit.

Lintujen luokittelu eri ryhmiin olisi mielestäni saanut olla jollain tavalla vähän näkyvämpi kun ensin en sitä meinannut huomata, nyt se on haaleana värillisenä raitana sivun alareunassa josta lisäksi löytyy linnun heimo. Kooltaan kirja on sopiva linturetkelle mukaan otettavaksi - ei varmaan ole mikään ihme kun kyseessä on kustantamon Mukaan maastoon -sarja. Tämä oli siis kaiken kaikkiaan suositeltava kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti