sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kirja: Legenden om potatishäxan (Legenda Pottu-Mäkisestä)



Eoin Colfer: Legenden om potatishäxan. Richters Förlag 2004. (suom. Legenda Pottu-Mäkisestä)
(kääntäjä: Lisbet Holst, kuvitus: Tony Ross)

Veljekset Lukas ja Martin käsketään tekemään jotain kehittävää, joten heidät viedään kirjastoon odottelemaan. Aluksi se on ihan kamalaa, varsinkin kun siellä on tiukka kirjastonhoitaja vahtimassa. Vähitellen äidin ja autokyydin odotteleminen kirjojen seurassa alkaakin tuntua mukavalta.

En ollut tätä aikaisemmin lukenut Eoin Colferin kirjoja ja siksi en ollut ihan varma, että mitä kirjalta pitäisi odottaa (ennakkoluuloja löytyi ihan riittävästi). Aluksi vaikutti siltä, että tässähän annetaan ihan kauhea käsitys kirjastoista ja lukemisesta, mutta eihän se sama linja sitten jatkunutkaan loppuun asti. Tunnelmassa ja tyylissä oli jotain samaa kuin Roald Dahlin kirjoissa.

Kirja on melko ohut ja samalla myös helppolukuinen. Kohderyhmänä taitavat olla ensisijaisesti tyyliin 8-10-vuotiaat pojat, joita lukeminen ei oikein inspiroi. Muillekin tätä voi suositella hyvillä mielin. Tykkäsin tästä itse ja ehkä uskallan kokeilla myös muita saman kirjailijan teoksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti