sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kirja: Hurja matka halki yön


Walter Moers: Hurja matka halki yön. Otava 2003.

Kirja perustuu ranskalaisen Gustave Doren 1800-luvulla tekemiin kuvituksiin, joiden ympärille saksalainen Walter Moers kirjoitti fantasiakertomuksen. Päähenkilönä on Gustave-poika, joka tekee yön aikana mielikuvituksekkaan matkan eri ajoissa ja paikoissa. Hän tapaa Kuoleman ja saa tältä hankalia tehtäviä. Hän melkein kuolee myös itse, mutta selviää koetuksista hengissä.

Tämä oli tyyliltään erilainen kuin Moersin muut kirjat. Oleellisimmat erot olivat, ettei tämä sijoitu hänen keksimäänsä fantasiamaailmaan Zamoniaan ja kuvitus ei ollut hänen omatekemänsä. Lisäksi tämä oli ehkä vähän vanhanaikaisempi tyyliltään. Kirja oli kyllä kiinnostava, mutta pidän enempi niistä toisista.

Lukuhaasteet:
Teemamaana Saksa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti