tiistai 15. tammikuuta 2013

Elokuva: Liikkuva linna


Liikkuva linna
(Hauru no ugoku shiro)
Vuosi: 2005
Maa: Japani
Tyylilaji: animaatio

Suoritan tällä elokuvalla lukudiplomin elokuvatehtävän ja niistä valitsin seuraavan:
Minkä ikäisenä ihminen on mielestäsi vanha? Millaiseksi kuvittelet itsesi vanhana? Kirjoita aiheesta "Minä vanhana". Pohdi myös, mitä kuuluu mielestäsi onnelliseen vanhuuteen?

Tähän voisi alkaa selittämään jotakin, miten ihminen on juuri sen ikäinen kuin miksikä itsensä tuntee. Mun mielestä jotain 70-vuotiaat on vanhoja, mutta toiset tuntuu omasta näkökulmastani vanhoilta nuorempana ja toiset vanhempana. Mä en yleensä tunne itseäni vanhaksi, se tunne iskee päälle tosi harvoin. Töissä tuli tosi vanha olo sillä hetkellä, kun totesin, että olen ihan tipahtanut kärryiltä kesätyöläisistä enkä hengaa niitten vaan vakkareitten kanssa (yleensä tunnen silti itseni nuoreksi niihin muihin verrattuna).

Onnelliseen vanhuuteen kuuluu mun mielestä olennaisesti se, ettei ole mitään ylimääräisiä terveysongelmia, että tarvitsisi maata jossain letkuissa ja että voisi kuolla vanhuuteen eikä sairauteen. Mä saatan olla aika ärsyttävä vanhus. Mä olen varmaan sellainen, joka pätee ja ruikuttaa koko ajan, kun mä kerran teen sitä nytkin. Vähän luulen, että mä sitten menettäisin hermoni totaalisesti jossain vanhainkodissa, jos siellä olis toisia vastaavanlaisia mummoja. :D

Sori, ei nyt oikein kulje ajatus. Sen verran kuittaan tähän elokuvasta, että kirja oli parempi ja elokuvan sisällöstä kiinnostuneet voi klikata itsensä vaikka Wikipediaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti