keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Kirja: Nyt vittu nukkumaan


Adam Mansbach, Ricardo Cortés: Nyt vittu nukkumaan. Into 2012.

Sain Into-kustannuksen bloggaajatapaamisesta aikuisten kuvakirjan Nyt vittu nukkumaan. Se kertoo siitä, miten lapsi yritetään saada nukkumaan illalla eikä siitä meinaa tulla yhtään mitään. Teksti on kerrottu runomuodossa. Tämä on ollut iso hitti sekä Suomessa että ulkomailla ja nyt sitten pääsin kurkistamaan, että mistä ilmiössä on oikeasti kyse.

En ole itse parasta kohderyhmää kirjalle, kun minulla ei ole omia lapsia eikä sellaisia sukulaislapsia tms. joiden kanssa viettäisin paljon aikaa. Kirja voisi siis olla erilainen kokemus, jos olisi omia lapsia. Nyt vaan lähinnä ihmettelin, että onko se oikeasti noin hirveää, vaikka olisikin hankalia nukutettavia. Nyt en siis oikein pystynyt samaistumaan tilanteeseen enkä saanut kunnolla revittyä huumoria kirjasta.

Tekstiä enemmän pidin kuvituksesta, jossa oli kuvattuna erilaisia lapsia. Siinä on kuvattuna erilaisia lapsia. Välissä on luontokuvia ja välillä yhdistelty villieläimiä samaan kuvaan lasten kanssa. Kuvitus oli aika realistista ja tyylikästä, se sopii hyvin tähän kirjaan.

Blogitapaamisessa oli puhetta siitä, että kumman sukupuolen edustajaksi kirjan kertojan näkee. En mä kyllä saa tästä irti erityisesti kumpaakaan, vaikka toisille tuntui olevan selvää joko-tai. Kuvitus vihjaa, että kyseessä oli perheen isä, mutta ei se kyllä mun mielestä ole päivänselvää.

Kääntämisestäkin oli puhetta. En ole alkuperäisen kanssa vertaillut, että onko sen henki saavutettu. Se vanha ajatus pätee tässäkin kohtaa, että hyvää käännöstä lukiessa ei edes tunne lukevansa käännöskirjaa: teksti kulki hyvin eikä ollut mitään valittamista. Sitä kuitenkin mietin, että kun alkuperäistekstissä on käytetty kirjan nimessä sanaa fuck ja skandikielissä för helvete/satan/fan. Kaikki antaa mun mielestä erilaisen vaikutelman sekä toisiinsa että suomen vittu-sanaan verrattuna. Mutta kai toi sitten sopii paremmin siihen runon poljentoon kuin helvetti, perkele tai joku vastaava kirosana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti