keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Kolme lasten äänikirjaa


Kuten monet ovatkin jo varmaan huomanneet, kuuntelen aika paljon äänikirjoja. On tilanteita, jolloin ei voi tavallista kirjaa, niin silloin saan äänikirjojen avulla lisää aikaa lukemiseen. Pidemmille kävelylenkeille otan usein MP3-soittimen mukaan, kotona laitan kirjan puyörimään vaikka jumppaamisen tai askartelun "taustamusiikiksi". Usein kuuntelen myös töissä jotain, silloin kun on sellaisia työtehtäviä, että voi keskittyä molempiin.

Tällä kertaa tulee samassa postauksessa kolme äänikirjaa, jotka olen kuunnellut äskettäin.

Laura Ingalls Wilder: Lilla huset på präriet. Bonnier 2009.

Kuuntelin kirjan Pieni talo preerialla. Kirjasarja kertoo kirjailijan omista lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista uudisraivaajaperheessä Amerikassa. Käsittääkseni tämä on sarjan tyyliin kolmas osa, mutta suomennettiin ensimmäisenä. Elämä ei ole aina kauhean helppoa preerialla. Ison osan ajasta he asuvat keskellä ei mitään. Tavallaan nämä on kivaa vaihtelua tavallisiin intiaanikirjoihin ja antavat toisen puolen näkökulman siihen aikaan. Tässäkin kirjassa on tosin aika oman aikansa mukainen näkemys intiaaneista.... Olen nyt katsonut myös dvd:ltä vanhaa saman idean perusteella tehtyä tv-sarjaa. Sillä ei ole käytännössä kovinkaan paljoa tekemistä kirjojen kanssa. Tapahtumaympäristöjä on muutettu, henkilöitä lisätty paljon ja draamaakin on enempi.

Viveca Lärn: Monstret i skåpet. Gammafon 2008.

Viveca Lärn on ruotsalainen kirjailija, joka on julkaissut kirjoja myös nimellä Viveca Sundvall. Sillä nimellä on suomeksi julkaistu ainakin kahta lastenkirjasarjaa, toisessa on päähenkilönä Eddie ja toisessa Mimmi.

Lärnin kirjoista valitsin kuunneltavaksi Mimmi-tytöstä kertovan kirjan Monstret i skåpet, jota ei tietääkseni ole suomennettu. Hän aloittaa päiväkodissa ja yhtenä huolenaiheena on kaapissa asustava hirviö. Kirja on tehty päiväkirjamuodossa, aivan kuten ne myöhemmin tapahtuvat suomennetut osat, joissa hän on jo koulussa. Tykkäsin sarjasta ala-asteella ja luin kirjat useampaan kertaan.

Sellaisena huomiona vielä, että Ruotsissa tunnutaan tekevän Suomea useammin äänikirjoja, joissa on "författaruppläsning" eli kirjailija itse lukee kirjan. Tavallaan se on ihan kivaa eikä huonoja kokemuksia ainakaan itselläni ole vielä, mutta toisaalta on lukijoiksi vaihtoehtona niitä hyviä näyttelijöitäkin.

Sinikka Nopola: Risto Räppääjä ja komea Kullervo. Tammi 2008.

Kullervo-poika tulee vierailulle vaarinsa luokse ja tutustuu Ristoon ja Nelliin. Rauha-täti ja Nelli ovat kovasti ihastuneita häneen. Kirjassa on normaaliin tapaan draamaa ja väärinkäsityksiä. Sarja on lastenkirjasarjaksi ihan hyvä, mutta itse taidan pitää enempi Heinähatusta ja Vilttitossusta. Nämä on kyllä silti tosi hyviä töissä kuunneltavaksi: tarinat ei ole monimutkaisia ja äänikirjat on pituudeltaan aika lyhyitä.

Haastesuoritukset
Lasten linnoitus: "Lastenmaa" (2 kpl) ja Klassikko kiikarissa (1 kpl)
Ikkunat auki Eurooppaan: Ruotsi (1 kpl)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti