torstai 8. maaliskuuta 2012

Akselin Afrikka Kulttuurien museossa

Kävin tsekkaamassa Kulttuurien museon vaihtuvan näyttelyn Akselin Afrikka, joka kertoo Akseli Gallen-Kallelan Afrikan-matkoista 1900-luvun alkupuolella. Näyttely on avoinna 1. huhtikuuta asti. Kokonaisuus oli tosi kiinnostava, mutta näyttelyssä olisi saanut olla enemmänkin katsottavaa.

Gallen-Kallela toi Afrikasta paljon erilaisia paikallisia esineitä, jotka olivat ilmeisesti kaikki näyttelyssä esillä. Osittain hän toi niitä oman kiinnostuksensa takia, mutta Suomesta oli myös pyydetty tuomaan niitä museo- ja tutkimustarkoituksiin.

Matkan aikana oli otettu myös mustavalkoisia valokuvia perheestä, luonnosta ja paikallisista ihmisistä. Monet kuvat olivat epäselviä tai suttuisia, niin ne eivät olleet niin kiinnostavaa katosttavaa. Koska kyse on kuitenkin taiteilijasta, esillä oli myös Afrikka-aiheisia maalauksia ja piirustuksia - ei kuitenkaan kaikki hänen tekemänsä. Joitakin maalauksia olin nähnyt aikaisemmin Ateneumissa. Näistä tykkäsin enempi kuin valokuvista. Maalaukset esittelevät afrikkalaista luontoa ja ihmisiä. Niissä on vahvat värit ja tyyli poikkeaa mielestäni jonkin verran Gallen-Kallelan normaalista tyylistä.

Lisäksi näyttelyssä oli pieni erillinen osio, jossa oli valokuvaaja Juha Laitalaisen ottamia valokuvia Afrikasta sata vuotta myöhemmin. Ne olivat laadukkaita värikuvia paikallisista ja luonnosta, joista osasta huomasi selvästi miten paljon Afrikka on muuttunut.

Kuvituksena postauksessa myös näyttelyssä esillä olleen Gallen-Kallelan Afrikka-kirjan kansi. Kannen kuvasta saa nyt edes jonkunlaisen käsityksen siitä, millaista hänen Afrikka-taiteensa on. Kirjassa on ilmeisesti enempi kaikkia metsästystarinoita matkojen ajalta. Sen voi ladata ilmaiseksi äänikirjana Ylen Areenasta. En vielä itse kerinnyt aloittaa kuuntelua, niin ei siitä sen enempää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti