keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Suosikki-radiokanaviani



Vaihteeksi on tullut kuunneltua radiota useammin. Vaihtelua päätin sitten laittaa tänne blogiinkin radio-aiheisen tekstin myötä. Olen asentanut MP3-soittimeni pikavalintaan neljä kanavaa, jotka on siis sitten ne eniten kuuntelemani:

1. Radio Nostalgia. Musiikkimakuuni tämä kanava uppoaa parhaiten, mutta kuuluvuus tällä on vähän turhan heikko.

2. Suomipop. Suomalainen musiikki on aika jees, varsinkin kun kanavalla on alettu soittaa finnhitsejä useammin vaihteleviin aikoihin eikä vain lauantai-iltaisin. Tuntuu, että kanavalla on myös lisätty juontajien puheaikaa (verrattuna muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen) ja tavallaan sekin on ihan jees.

3. Iskelmä. Periaatteessa tykkään tosi paljon iskelmämusiikista, mutta tämä kanava tulee valittua nykyään harvemmin kuin ennen. En tykkää, kun siellä soitetaan vaan niitä samoja huonoja tangokuningattaria ja muutenkin linja on mennyt popimpaan suuntaan. Ulkomaisten hittien takia tulee silti kuunneltua joskus ja silloin, kun kaipaan iskelmäisempää musaa kuin mitä Suomipopilta tulee.

4. Radio Suomi. Suomea kuuntelen satunnaisesti vaihtelevan musiikin takia, kun siellä ei soiteta pelkkiä hittejä. Jos joskus (harvoin) tekee mieli kuunnella puheohjelmia, myös silloin valitsen tämän. Merisää on myös aika kova juttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti