maanantai 5. syyskuuta 2011

"Käsilaukun" sisältö

Muoti- ja lifestyleblogeissa on suosittua esitellä välillä oman käsilaukun sisältö, joka on tavallaan aika mielenkiintoinen postausaihe. Päätinpä minäkin tarttua aiheeseen, kun välillä tekee mieli julkaista täällä juttuja vähemmän vakavista tai kulturelleista aiheista. Kuvasin tuossa elokuun puolella, että mitä kulkee yleensä mukanani nyt nykyisen työn aikana.



Kuljetan tavaroitani yleensä jossain kangaskassissa, jota vaihdan tai tyhjennän aina välillä, niin sedimenttejä ei pääse syntymään sinne pohjalle. Lisäksi otan tavallisesti mukaan jonkun irtokassin kirjaston kirjoja tai kauppaostoksia varten.

Lompakko ja avaimet tulee mukaan kanssa aina (avaimissa on kiinni kolikkolompakko). Nyt töissä kulkee kaksi puhelinta, joista toinen on oma ja toinen työpuhelin. Lisäksi kannan mukana kalenteria, vaikka en nykyään sitä enää niin paljoa tarvitsekaan. Pussukassa on kyniä, nenäliinoja, särkylääkkeitä yms. tarpeellisuuksia.

Viime aikoina olen ottanut täihin mukaan myös MP3-soittimen, että voisin kuunnella radiota tai äänikirjoja. Käytännössä mukanani on myös aina yksi tai useampia kirjoja, kesken olevien lisäksi saattaa olla pino kierrätettäviä tai kirjastoon palautettavia.

Tähän tulee sitten tilanteen mukaan lisäksi eväitä ja huppari tai jotain muita lisävaatteita.

Olis kiva myös nähdä, mitä te muut raahaatte mukana... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti