tiistai 6. syyskuuta 2011

Viron kirjallisuus

Mä olen yrittänyt etsiä virolaista kirjallisuutta luettavaksi, mutta huonolla menestyksellä. Tuntuu, että suurin osa suomennetuista suurin osa on neuvostoaikaista, vaikka jonkin verran uudempaakin löytyy. Olen aloittanut tosi monta kirjaa, mutta harvan niistä olen saanut loppuun. Ne on jotenkin olleet niin outoja, että homma ei vaan ole toiminut.

Niistä harvoista loppuun asti saamistani kirjoista suosittelen näitä:
- Eno Raud: Metsäveljet
- Eno Raud: Puujumala
- Albert Kivikas: Nimet marmoritaulussa
- Ellen Niit: Maailman pysyvyys (runoja)

Joni Kärjen tekemässä kirjassa Virolaisia nykykirjailijoita (BTJ 2007) esitellään parikymmentä virolaista kirjailijaa (mukaan lukien Suomessakin hyvin tunnetut Jaan Kross ja Lennart Meri). Osa heistä on aloittanut kirjoittamaan kirjoja jo 1960-luvulla, mutta mukana on myös nuoremman polven väkeä. Kaikki kirjailijat esitellään erikseen ja teosluetteloihin on erikseen merkattu suomennetut teokset, niin ei tarvitse lähteä arvailemaan käännöksiä. Kirja on aika hitti kaikille, jotka ovat kiinnostuneet lukemaan virolaista kirjallisuutta. Tämän kanssa pääsee hyvin alkuun ja valikoimasta pitäisi löytyä jokaiselle jotain sopivaa luettavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti