tiistai 19. huhtikuuta 2011

Hiljainen viikonloppu



Kävin taas vaihteeksi kotikaupungin seurakuntien järjestämässä opiskelijaretriitissä. Tämä oli itselläni kolmas kerta. Hiljentyminen poissa kotoa on aina välillä paikallaan ja voin ihan hyvin tehdä sen kristillisenä versiona, vaikken mikään uskonnollinen ihminen olekaan (en lue Raamattua enkä käy kirkossa).

Pakko jakaa teille muutama huomio ja ajatus:
* Nykyisessä virsikirjassa olevista virsistä vanhimmat ovat olleet mukana jo 1500-luvulta asti. Tuntuu aika vaikuttavalta, että jotkut asiat säilyvät mukana 500 vuotta.
* Kaikesta voi näköjään vetää kristillisen tulkinnan: myös pääsiäisen pupuista, tipuista ja munista.
* Melkein olis tehnyt mieli muuttaa maalle. Aika poikkeuksellista mulle, mä olen normaalisti niin kaupunkilaisihminen.
* Pienet kirjastot on ihania. Tosin se ihanuus loppuisi varmaan aika pian sen jälkeen, jos pitäisi olla pelkästään jonkun pikkukirjaston varassa (rajoittuneet aukioloajat ja kirjat loppuis kesken).
* Luin Kari Tapion elämänkertaa ja siitä selvisi. että hän on asunut niissä kolmessa lähiössä missä minäkin, tosin vaan vähän aikaisemmin.

Jos joku olis inspiroitunut vastaavasta viikonlopusta, niin Hiljaisuuden ystävien nettisivuihin tutustuminen auttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti